torstai 4. elokuuta 2016

Erätukku avaa myymälän Muhokselle 9.8.2016



Erätukku avaa myymälän Muhokselle osoitteeseen Valtatie 17, 91500 Muhos tiistaina 9.8.2016. Myymälä on avoinna ma-pe klo 9 – 17 ja la 10 – 14. Myymälän avajaisia vietetään tiistaina klo 9 alkaen.

Erätukku on Suomen johtava ulkoilun, retkeilyn, metsästyksen ja kalastuksen ostospaikka. Erätukun omilla merkeillä valmistettavat asut ja jalkineet suunnitellaan suomalaisiin olosuhteisiin suomalaisten suunnittelijoidemme toimesta. Kotimainen suunnittelu takaa, että tuotteet sopivat erinomaisesti vaativiin olosuhteisiimme.

”Muhoksella avattava uusi myymälä on jo 24. myymälä ketjussamme. Myymälä tulee entisen Sport´In Muhoksen tiloihin ja myymälän toiminnasta vastaa kauppias Susanna Väliheikki. Susanna on monille Muhoslaisille tuttu kauppias Sport´In Muhoksen vuosista ja näin ollen uuteen myymälään on helppo tulla kun vastassa ovat tutut kasvot”, kertoo Erätukun kenttäjohtaja Heikki-Pekka Alakärppä.

”Muhos ja sen ympäristön maastot ovat suosittuja ulkoilu- ja retkeilyalueita. Meiltä löytyy erittäin kattava valikoima metsästyksen lisäksi myös ulkoiluun ja retkeilyyn liittyviä vaatteita sekä muita tuotteita. Tervetuloa tutustumaan myymäläämme ja tekemään hirveen hyviä ostoksia”, jatkaa Alakärppä.

Lisätietoja: Kenttäjohtaja Heikki-Pekka Alakärppä, 040-5275223, heikki-pekka.alakarppa@eratukku.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti