maanantai 25. heinäkuuta 2016

Innostu juoksemisesta


Juoksu on ihmisen perusliikuntaa ja se sopii lähes kaikille. Säännöllinen juoksuharrastus parantaa kuntoa ja edistää samalla myös terveyttä.

Juokseminen on helpoimpia tapoja harrastaa kuntoilua ja ajankäytön kannalta ylivertainen laji verrattuna mihin tahansa muuhun kestävyysliikuntaan. Pääset lenkille suoraan kotioveltasi ja harjoitteluun vaadittavat varusteet on helppo hankkia. Pue lenkkikengät jalkoihin, laita ulkoiluvaatteet päälle ja mene ulos. Myös matkalle on näppärä pakata lenkkitossut ja juoksuvaatteet mukaan, ne eivät vie juurikaan tilaa.

Juokseminen on mahdollista lähes kaikissa keliolosuhteissa ja kaikkina kellonaikoina. Sateinen ja kostea sää tunnetaan happirikkaana kelinä, eikä vesisade todellakaan estä juoksemista. Juoksualustaksi sopivat useat eri alustat nurmikosta asvalttiin, sorateistä suolle. Voipa juoksemista tehdä sisällä juoksumatolla tai vedessäkin.

Vaatteet ja kengät ovat kehittyneet viime vuosikymmeninä paljon, joten kylmä, märkä ja liukkaus eivät ole esteitä juoksemiselle. Talven liukkaille keleille askeleeseen saadaan pitoa nastoilla ja tekniset tuulenpitävät juoksutekstiilit takaavat mielekkyyden kylmemmilläkin säillä.

Starttaa maltilla

Oikeanlainen startti juoksemiseen antaa eväät pitkäikäiseen kuntoiluun. Maltillinen liikkeellelähtö takaa sen, että kuormitat itseäsi juuri sopivasti. Alussa onkin tärkeää, että opit kuuntelemaan kehoasi. Sen avulla vältät monet hankaluudet ja harrastus pysyy mielekkäänä.
Ennen juoksuharrastuksen aloittamista sinun on syytä kartoittaa oma terveydentilasi. Jos et ole koskaan harrastanut säännöllistä liikuntaa ja olet yli 40-vuotias, kannattaa käydä lääkärillä tarkistamassa, että harjoittelun aloittaminen on täysin turvallista.
Juoksussa liikuntasuorituksen tehoa on ainakin periaatteessa helppo säädellä oikealla tehoalueelle. Tällöin on usein yhdistettävä juoksua, hölkkää ja kävelyä.

Juokse yksin tai porukassa

Usein mielikuvissa juoksuharjoittelu mielletään yksinäisten susien toiminnaksi. Yksin juokseminen on erinomainen keino purkaa paineita, pohdiskella ja tehdä suurempiakin suunnitelmia. Silti juoksemisen ei tarvitse olla yksinäistä puurtamista.
Juokseminen kaverin kanssa tai isommassa ryhmässä on mainio tapa lisätä harrastuksen säännöllisyyttä ja mielekkyyttä. Säännöllinen ennalta sovittu lenkkiaika voi lisätä motivaatiota erityisesti alkuinnostuksen hieman laannuttua.
Lenkkiporukan juoksijoiden tulisi olla kuntotasoltaan lähellä toisiaan, sillä liian eritasoisten juoksijoiden yhteislenkki tekee karhunpalveluksen osalle juoksijoista. Yleensä niille heikoimmille, jotka joutuvat juoksemaan yksinkertaisesti liian kovaa.
Juokseminen toimii siis yksin tai ryhmässä. Juokseminen luonnon keskellä antaa mahdollisuuden unohtaa arjen murheet.

Tee päätös ja aseta tavoite

Sinun tarvitsee vain päättää, että aloitat kuntoilun. Anna juoksulle hetki aikaa viedä sinut mukanaan.
Aseta itsellesi tavoite. Vaikka se, että juoksemisesta tulee sinulle hauskaa. Konkreettinen tavoite voi olla vaikka 10 kilometrin tai tunnin yhtäjaksoinen juokseminen. Innostuksen ja alkuun pääsemisen jälkeen myös tavoitteet muuttuvat.
Älä tee samoja harjoituksia joka kerta. Etsi erilaisia tapoja saavuttaa liikuntatavoitteesi. Anna erilaisia ärsykkeitä kehollesi ja kuntosi nousee.
Juoksuharrastajat puhuvat flowsta, joka saavutetaan usein pidemmällä lenkillä. Ilmiön taustalla saattaa olla mielihyvähormonien lisääntyminen lenkin aikana. Sekä endorfiinin että serotoniinin määrä lisääntyy elimistössämme liikunnan aikana.

Miksi juokseminen kannattaa?
- Säännöllinen lenkkeily parantaa terveyttä.
- Poikkeuksetta terveysvaikutukset kasvavat, kun liikunnan määrä ja kesto kasvavat.
- Juokseminen on hauskaa.
- Lenkin jälkeen on hyvä olo.
- Ihminen on luotu liikkumaan.




Asiantuntijana: juoksija ja juoksuvalmentaja Riku Marttinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti